Keskisuomaisessa oli vastikään juttua Marie Kondosta eli KonMari- siivouskuumeesta (artikkelin www-sivut löydät tekstin lopusta). Moni järjestämisestä ja minimalistisesta elämäntavasta kertovat bloggaajat ovatkin jo kokeilleet ja arvostelleet KonMari- tekniikkaa tavaroiden vähentämisessä ja minäkään en ole säästynyt kokeilemasta joitakin tekniikoita. Minulle tosin tavarat ovat vain tavaroita, joita kyllä arvostan ja haluan huoltaa.

Minun tavaroiden vähentäminen juontaa juurensa vuoteen 2013. Olen aina ollut jonkinlainen "siisteysintoiija". Erikoista kyllä, että omassa lapsuuden kodissani, jossa on edelleen tavaraa siellä täällä, en välittänyt juurikaan siisteyteen liittyvistä asioista. Missään tapauksessa huonettani ei voinut sotkuiseksi väittää, mutta vasta kunnolla siivouskärpänen puri minua vuoden 2012 aikoihin. Saatoin tuolloin imuroida useampia kertoja viikossa (Tiedän, tämäkään ei ole hyväksi). Tavarat olivat aina järjestyksessä ja puolison rennompi ote siivoukseen sai otsasuonen tykyttämään. Jonkinlaisen loppuun palamisen myötä vuonna 2013 aloin vähentämään tavaraa radikaalisti. Silloin en ollut vielä niinkään kiinnostunut minimalistisesta elämäntavasta, tuli vain tarve saada tilaa ympärille. Minusta oli SPR kirpputorin vakioasiakas, tosin lahjoittaja puolella. Olen jälkeenpäin miettinyt, että oman elämän kaaos varmasti  aloitti karsimisen tarpeen, mutta edelleen vien säännöllisesti lapselta pieneksi jääneet vaatteet saman tien kirpputorille. 

Elin aikoja, jolloin tavaran vastaanottaminen toi minulle suurta ahdistusta. Myönnän, että saattoi mennä hieman "överiksi". En tosin vieläkään ole kovinkaan iloisesti yllättynyt saadessani tavaraa.  Mitä enemmän olen perehtynyt nyky-yhteiskunnan materialismin kaipuuseen ja kulutusjuhlaan sitä kriittisemmäksi olen tullut ostosten kanssa. En tosin koskaan ole ollut mikään tuhlari - päinvastoin, mutta mainosshoppailin mielelläni ja keksin itselleni kaikenlaisia tarpeita. Erinäisistä juhlista joulu aiheuttaa ahdistusta, kun on pakko vastaanottaa tavaraa siitäkin huolimatta, vaikka on pyytänyt, ettei tavaralahjoja osteta. Pitääkö saamastaan ei- toivotusta lahjasta osoittaa iloa? Tarkoitan nyt vielä sellaisista lahjoista, joita on pyytänyt olla saamatta? Kerrottakoon esimerkkinä tavara-ahdistuksesta tarina villasukista. Sukulainen oli ostanut minulle nimipäivälahjaksi villasukat, mutta koska omistin jo entuudestaan 3 paria, aiheutti ylimääräisten sukkien saaminen vihan tunteita. Yleisten oppien mukaisesti kiitin kyllä saamastani lahjasta. Nyt reagointi hieman hymyilyttää, mutta toisaalta harmittelen sitä, että sukat ovat edelleen kaapin perukoilla eli ovat täyttämässä tilaa aivan turhaan. Mutta mitä se haittaa, jos on kaappitilaa on tyhjänä (miettisi puolisoni)? No kun, ääh. Joskus täytyy myös hyväksyä, ettei samalle aaltopituudella päästä kaikissa asioissa.

Monesti meille tullessa vierailija saattaa ihailla väljyyttä ja tavaran vähäisyyttä. En voi osallistua keskusteluun muiden vanhempien kanssa tavarakaaoksesta ja jatkuvasta lelujen keräämisestä. En myöskään oikein osaa osallistua keskusteluun, joka liityy tavaroiden ostamiseen. Ostamatta jättämiseen kyllä osallistuisin, mutta en ole muistaakseni tällaisia keskusteluja kenenkään kanssa käynyt. Samalla ihmetellään, miten me tulemme toimeen vähemmällä rahalla. Tämä on siis perheemme oma valinta. Tosin minun alulle laittama. Eli vapaa-aikaa on tällä hetkellä enemmän ja töitä vähemmän. Matkustelu on ainoa asia mistä olemme joutuneet tinkimään ja se, että kaikkea ei voi ostaa heti, kun mieli tekee.  Laskut tulee maksettua, monipuolista ruokaa syötyä, harrastuksissa käytyä ja ylimääräisiin pieniin elämyksiinkin rahat ovat riittäneet. Koen tietysti olevani myös onnekas, että tällainen elämäntapa on mahdollinen. Tiedän, että kaikille se ei ole. 

Lähteet:

https://paikkakaikelle.wordpress.com/2015/03/04/japanilainen-raivaus/

http://www.ksml.fi/teemat/sunnuntaisuomalainen/Psykologian-asiantuntija-tyrm%C3%A4%C3%A4-KonMari-siivouskuumeen-Huippujen-ty%C3%B6huoneet-useammin-sotkuisia-kuin-siistej%C3%A4/760916