Parin vuoden ajan olen ollut uppoutuneena erilaisten blogien maailmaan. Olen aina itse pitänyt kirjoittamisesta, mutta julkisesti kirjoittaminen on mietityttänyt. Ajateltavaa olisi paljonkin, mutta osaanko sanoittaa sen? Ja jos osaan, niin kenelle seen teen? Löytyykö maailmasta muita samalla lailla ajattelevia?

Viimeiset kaksi vuotta ovat menneet elämässä isoissa myllerryksissä. Mieli on alkanut löytää paikkansa ja rauhansa - ainakin suurimmalta osin. Olen etsinyt paikkaani elämäni erilaisilla osa-alueilla ja eri rooleissa. Kuka minä olen ja minne minä kuulun? Seuraamani maailma oli muuttunut ahdistavaksi ja hyvinvointivaltion tarjoamat puitteet vankilaksi. Yhtäkkiä en ollutkaan enää vapaa, huomisen tuoma jännitys oli kadonnut. Elämäni oli muuttunut jo aikaa sitten suorittamiseksi ja vapaa-aika oli täyttynyt harrastuksilla. Oman kodin pinnat kiilsivät puhtautta, personal tranerin kanssa hiottiin ulkokuorta, puolison kanssa matkustettiin eri puolilla maailmaa, työn ohessa suoritettu lisätutkinto oli hyvällä mallilla valmistumassa ja perheenlisäys potki vatsa nahan alla. "First world problems" - kaikki tuntui riittämättömältä ja olo oli tyhjä.

Missä mennään tänä päivänä? Syksyllä koin elämässäni pitkään muhineen elämänmuutoksen tulleen päätökseen. Ajauduin aikaisempien kaavojen mukaan tilanteeseen, jossa koin hyvin fyysisesti ja henkisesti olevani väärässä paikassa. Pakokauhun määrä oli valtava! Yhtä impulsiivisesti kuin itseni tilanteeseen olin saattanut, hyppäsin sieltä pois. Tämä toi rauhan mielelle ja varmuuden oikeasta elämänsuunnasta. Olen karsinut elämästäni ison osan aktiviteettejä ja ihmissuhteita pois. Olen ehkä tullut vähän araksikin, sillä pelkään humpsahtamista suorittamisen pyörään uudestaan. Osa minusta kaipaa edelleen menoa, extreme elämyksiä, mutta tällä hetkellä hallitsevampi puoli taas hiljaisuutta, aikatauluttomuutta ja hetkessä elämistä.

Mistä sitten tulen blogissani kirjoittamaan? Mielen vivahteista. Toivoisin, että osaisin napata hajatelmistani kiinni ja saada ne kirjoitettua tänne ylös, jos ei muita, niin itseäni varten.  Tällä hetkellä sydäntäni lähellä on minimalistinen elämäntapa ja henkinen hyvinvointi. Katsotaan mitä uutta aukeaa elämään tämän blogin kautta!