Lueskelin tässä yhtä seuraamaani blogia, jossa kirjoittaja kirjoitti elämässään tapahtuneista isoista muutoksista poikansa sairastuttua vakavasti.  Jollain tapaa koen, että ainoastaan elämän ja kuoleman perimmäiset kysymykset saavat meidät näkemään maailman toisella tapaa. Maailman, jossa pintakiilto suorituspainotteinen elämä uralla menestymiseen, ulkonäköineen, kodin sisustuksineen ym. ovat aivan toisarvoista. Olin ystävieni kanssa syömässä, kun puheeksi tuli entinen koulukaveri, joka asuu uudessa suuressa hienossa omakotitalossa, jonka pihaa koristavat kaksi uuden karheaa autoa. Kaveri ei välttämättä kuulemma ollut onnellinen suhteessaan, mutta tykkäsi laittaa kotia. Mitään sanomatta mietin tätä kaveria surullisena. Eihän hän välttämättä itse ole tyytymätön elämäänsä, mutta ensi reaktio itselläni oli suru. Puheenaiheeksi nousi lapsiperheiden kiireinen elämä, jossa lapsilla on useita kalliita harrastuksia, vanhemmat tekevät pitkää työpäivää eikä perheen yhteistä aikaa juuri ole. Tunsin kuinka paniikki alkoi nousta kurkkuun ja kertasin mielessäni oman perheen tilannetta. Onneksi emme ole joutuneet ainakaan vielä tuollaiseen elämäntilanteeseen. Tällä hetkellä minulla onkin mietittävä työajan pidentäminen. Työtehtäväni on muuttumassa ja sitä voitaisiin laajentaa, jos tekisin pidempää työaikaa. Huomasin, että vanhat ajatukset uralla menestymisestä ja eteenpäin menosta nousivat hetkeksi pintaan. Huomaan myös edelleen ajattelevani tätä elämäntilannetta vain vaiheena, koska niin syvälle on minuunkin iskeytynyt kokoaikatyönteko. Olisi hienoa kuulla, jos jollakin on kokemusta osa-aikatyön tekemisestä omasta tahdosta.

Lueskelin ennen perhelifestyleblogeja. En osaa oikein sanoa miksi kyseiset blogit aiheuttavat minussa nykyään melankoliaa. Katselin kerta toisensa jälkeen samantyylisiä kuvia kauniista ihmisistä, taloista, huonekaluista ja vaatteista. Tunsin tyytymättömyyttä omaan itseeni ja haaveilin ostamisesta ja omistamisesta. Ehkä siis tietyntyyliset blogit muistuttavat minua siitä vanhasta naivista itsestäni. En osaa itse sanoa mistä minun arvomuutokseni lähti. Kuten jo aiemmin kirjoitin, alkoi elämä tuntua tyhjältä ja suorittamiselta. Innostuin lukemaan minimalismista, jonka kautta aukesi uusi maailma. Koskaan aikaisemmin en ollut elämässäni kokenut mitään vastaavaa arvomuutosta. Koin, että kohdallani paluu perusasioiden ääreen auttoi selviämään ja ymmärtämään sen mikä on tärkeintä. Tällä hetkellä ajattelen, että paluuta ei ole enää vanhaan, vaikka edelleen pelkään havahtuvani joskus useamman sähköpostin äärellä kalenteri täytettynä seuraavaksi kuukaudeksi menoista. Edelleen saatan huomata löytäväni itseni miettimistä jonkun sisustustavaran ostamista, jos näen jotain houkuttelevaa. Nykyään tosin tiedostan tämän nopeasti ja ostokset jäävät ostamatta. Mainoksia meille ei ole tullut enää kahteen vuoteen ollenkaan, ettei tarvitse keksimällä keksiä ostettavaa.